Grandma ♥

Heitetään hiljaa arkulle multaa, siellä on mummi, siellä on kultaa. 8.4.2010 ♥


Mummini nukkui pois melkein kaksi vuotta sitten yllättäen. Sain saman päivänä aikaisemmin vasta tietää, että isäni oli salannut mummin sairaalareissun. Serkkuni tuli kysymään minulta olinko käynyt mummia katsomassa, olin ihan ymmälläni. Onko jotain tapahtunut ? Mitä on tapahtunut ? Serkkuni sitten kertoi että mummimme oli joutunut jo muutama päivä takaperin sairaalaan aivoverenvuodon takia. Sovin samana päivänä tasan kello 13.00 tätini kanssa, että menisimme katsomaan mummia sinä päivänä. Tasan tunnin päästä tätini soitti ja kertoi, että mummi on nukkunut pois. Jalat petti alta, ääni sortui, en kyennyt muuta kuin itkemään. En tiennyt yhtään mitä ajatella. Suru oli suunnaton.

Meni noin tunti kunnes pystyin taas puhumaan, itkun sekaista puhetta tosin. Selitin äitille tilanteen. Äiti tiesi jo, että olin menossa katsomaan mummia, ja varmaan arvasikin, mitä saamani puhelu koski. Soitin kahdelle parhaalle kaverilleni ja kerroin mitä oli tapahtunut. Vartin myöhemmin kaverini ilmestyivät oveni taakse, olin otettu, ystäviä tarvitsin ainakin sillä hetkellä. Menimme Pikku-Antin konditoriaan makukaakaoille. Sain sen alas ehkä kahdessa tunnissa. Muistelin vain kaikkea mummiin liittyviä muistoja. Kerroin mitä oisin voinut tehdä toisin. Häpesin sitä etten ollut mummin viimisinä päivinä käynyt katsomassa häntä. Tottakai kyllä olisin mennyt jos olisin tiennyt. Haukuin isäni maasta taivaaseen ja takaisin. Kuinka hän oikeasti kehtasi. En ymmärtänyt silloin, enkä ymmärrä vieläkään. Isäni oli tiennyt siitä heti mummin sairaalan joutumisen jälkeen, hän ei kertonut minulle, eikä hän käynyt katsomassa mummia. Suututtaa vieläkin isän itsekkyys. Okei, hän ei välttämättä halunnut nähdä mummia niin huonossa kunnossa, mutta minä olisin voinut haluta nähdä mummin vielä ja kertoa hänelle kuinka rakas hän minulle oikeasti oli. Kuinka paljon häntä loppujen lopuksi arvostin.

Mummi oli hienoin ja vahvoin nainen, jonka tunsin. Hän puhui suoraan, ei valehdellut, eikä sietänyt valehtelua. Rakasti lapsiaan, lapsenlapsiaan ja meitä lapsenlapsenlapsiaan. Hän jaksoi olla pirteä ja ihana mummeli loppuun saakka. Olihan hän paljon kokenutkin. Hän kasvoi ilman isäänsä, hänen isä oli joku kaupparatsu, matkasi vain maailmaa, eikä palannut kotiin. Mummille tuli vakava reuma, hänen kämmenet eivät toimineet, eikä hän saanut kunnon otetta mistään, eikä jalat toimineet. Mummin mies kuoli, minunkin jo ollessa maan pinnalla.

Kun alussa lukee tuo muistovärssy, se oli yksi minkä valitsin mummia varten. Se ei ole pitkä, mutta sitäkin enemmän se merkitsee henkilökohtaisesti minulle.

Lea Annikki Laine, joillekkin hän oli äiti, toisille mummi, meille karkkimummi, aina mielessä, ikuisesti sydämessä. Sinun muistollesi ♥

Kunnioittaen, Annika