On äitienpäivä. Rupesin miettimään. Kun, minähän olen adoptoitu, eli mulla on tuolla jossai ehkä luultavasti biologinen äiti, nainen joka synnytti minut ja jostain syystä antoi pois. Surullista sinänsä kun käsittää ettei mua haluttu. Tänään ajattelin omaa äitiäni, sitä joka mut on kasvattanut ja rakastanut, pitänyt omana lapsenaan, tai siis, minähän olen hänen ikioma lapsi. Hän halusi minut. Hän halusi minua varmaan eniten koko maailmassa. Hän rakasti minua joka päivä ja yö ja rakastaa edelleen. Hän antoi minulle kodin ja perheen. Hän tuo onnea mun elämään ja minä tuon onnea hänen elämään. Hän on paras, koska hän on minun äiti. Äiti on mun sankari.
Vuonna 2009 äiti synnytti ensimmäistä kertaa ja kun eräs sukulainen tuli tätä pikkuista katsomaan, kysyi hän kaikkien kuullen; "Miltä tuntui saada ensimmäinen oma lapsi ?". Se tuntui pahalta, se tuntui äidistäkin pahalta. Siitä lähtien olen itse vihannut tätä henkilöä. En tiedä ymmärtääkö ketään ulkopuolinen, mutta se oli ajattelemattomin kysymys mitä ketään olisi siinä vaiheessa voinut esittää. Ei ketään oikeesti voi olla niin v*tun tyhmä, että menee tommosta kysymään.
Mutta hyvää äitienpäivää kaikki äidit, biologiset tai ei !
Annika, koskettava ja ihana kirjoitus. <3
VastaaPoista